Kortin ideointi lähti toiveesta klassisen kauniista kortista, jossa olisi hääpari. Tällainen hääparistanssi löytyi paikallisesta askarteluliikkeestä, eli kaikki muu rakentui sen ympärille.
Tausta: Valmis hopeanhohtoinen kuviokartonki sekä samppanjanvärinen helmiäiskartonki. Helmiäiskartongin reunat on stanssattu Heartfeltin reunastansseilla. Käytin myös ihan hiukkasen W0 Copicin tussia hääparin alle, jotta heillä olisi maa jalkojen alla. Aika vaaleaksi se jäi, mutta en uskaltanut tummempaakaan enää laittaa.
Hääpari: Stanssattu valkoisesta kartongista, levitetty Perfect Pearls -helmiäisjauhetta päälle. Yritin kiinnittää aineen suihkuttamalla vettä minisuihkepullolla, mutta se sai jauheen pisaroitumaan veden mukana ja näin ollen vaihdoin kuvion uuteen ja jätin sumuttamisen pois.
Helmikoriste on joskus aikaa sitten tarttunut kaupasta mukaan, mutta sitä piti hiukan parannella. Helmiäispinta oli naarmuuntunut, joten gessosin helmen ja maalasin sen sitten Inka Goldilla uudelleen helmen näköiseksi (sekoitin Platinan- ja vanhan hopean värisiä Inka Goldeja keskenään ja ohensin vähän vedellä).
keskiviikko 30. elokuuta 2017
sunnuntai 6. elokuuta 2017
1-vuotiskortti kylpyaiheisen lahjan kaveriksi
Tausta: Distress-musteita sapluunan läpi. Sapluunassa oli kolo vain joka toisen neliön kohdalla eli ensin tehtiin puolet, sitten siirrettiin sapluunaa ja täytettiin kolot. Alaosassa myös musteenlevitystä, mutta ilman sapluunaa.
Nalle: Otin käyttöön joskus vuosia sitten kokoamani 3D-nallen, mikä on jäänyt aikoinaan käyttämättä. Aika korkeita tarrapaloja on tullut siinä käytettyä, onneksi olen myöhemmin löytänyt myös ohuempia. Pyyheliinan koristeeksi laitoin Wink of Stella -kimalletta.
Amme: Piirsin ja leikkasin valkoisesta kartongista, päälle levitin Glossy Accentsia. Ihan kirkkaaksi aine ei mielestäni kuivu, vaan jää hieman kellertäväksi. Värillisen kartongin päällä eroa ei toki huomaisi. Ammeen kuplat on leimattu Lawn Fawnin musteilla ja leimoilla. Leimasin aina ensin suttupaperille ja vasta sitten varsinaiseen työhön, jotta kuplista ei olisi tullut liian tummia. Koristeeksi Wink of Stella -kimallusta tähänkin. Ammeen jalat on tehty hopeanvärisellä Nuvo Dropsilla. Ankka on tarra-arkista, joka löytyi Prismasta. Koristelin ankan myös Glossy Accentsilla.
Kuplat ja numero: Stanssattu, jonkun taisin tehdä myös ympyrälävistimellä. Kuplien reunoja värjäsin Lawn Fawnin musteilla. Pinnalle levitin jälleen Glossy Accentsia, pienimmät kuplat on tehty suoraan sillä korttipohjalle.

3-vuotisonnittelut pienelle koiranomistajalle
Tausta: Taivas Distress-musteella ja nurmikko Copic-tusseilla.
Koira ja luu: Leimattu Katzelkraftin leimoilla, väritetty Copiceilla.
Ilmapallot: Stanssattu värillisestä kartongista soikealla stanssilla, sitten vapaalla kädellä muokattu ilmapalloksi. Värjätty reunoista Distress-musteilla ja kirjaimet leimattu Docrafts Creativity Essentials -leimoilla. Ilmapallojen narut piirretty mustalla kuitukärkikynällä.
Party hat piirretty ja leikattu ihan ite, väritetty Copiceilla :)

torstai 20. heinäkuuta 2017
Kukkia ja perhosia
Piti taas kokeilla hiukan haastavampaa projektia... Mutta voi hitsi kun siitä tuli kiva:) Olisko tää nyt sitten hää- tai synttärikortti?
Tausta: Kuviopapereita The Promise -nimisestä paperikosta (6"x6"). Suikaleet on ensin revitty paperista ja reunoja on sitten vielä ressattu siihen tarkoitetulla työkalulla. Valkoinen kukkakuvio taustalla stanssattu taustastanssilla ja muotoiltu sitten vielä saksilla sopivaksi.
Teksti ja perhoset: Koholeimattu helmiäisvalkoisella, glitterisellä kohojauheella kuultopaperille. Perhoset on stanssattu irti, teksti leikattu käsin. Tekstin taakse liimasin palan valkoista kartonkia, jotta se erottuu paremmin taustasta.
Lehdet: Stanssattu valkoisesta kartongista ja kuultopaperista, kartonkiset värjätty Distress-musteilla.
Kukat: Kukat oli valmiita valkoisia paperikukkia, joita värjäsin myös Distress-musteilla hieman punertaviksi. Kukkien reunoihin sivelin kimallekynää.
Loppusilauksena liimailin valkoisia Mini Prillsejä sinne tänne pieniksi keoiksi.

maanantai 17. heinäkuuta 2017
Art Journal - Kesä
Olipahan ongelmallinen aukeama...
Alku meni hyvin: suihkin taustaksi keltaista Dylusions-suihkeväriä ja vaaleampaa, kimmeltävää Color Bloom Spraytä.
Leimailu sitten menikin pieleen. Tarkoitus oli vain leimata mustalla kukkakuvioita keltaiseen taustaan. Käytin mustaa Versafine-mustetta kukkaköynnösten leimaamiseen, mikä ei ollut hyvä idea. Muste ei kuivunut lainkaan niissä kohdissa, missä keltaista väriä oli paksulti. Muutenkin leimausjälki levisi ja tuhriintui - lopputulos ei ollut hyvä.
Siinä kohtaa päätiin leimata köynnöksiä uudestaan tyhjälle kartongille ja väritellä ja leikata niitä käsin. Käytin värittämiseen Distress-tusseja, mikä oli siinä mielessä vikatikki, että kirkkaammat värit olisivat mielestäni sopineet paljon paremmin tällaiseen kesäaukeamaan. Levittelin kukkiin ja lehtiin kimalletta Wink of Stella -kynällä.
Kirjaimia tyylittelin mustalla tussilla ja koristelin niitä hieman valkoisella geelikynällä. Hiukan kirjaimet hukkuvat taustaan, mutta en keksinyt enää, miten olisin ne sieltä nostanut paremmin esille. Harjoituksen piikkiin menee tämä aukeama - seuraavaksi testaan mustaa Archival Ink -mustetta, joka kuulemma sopii paremmin mix media -taustoihin.

Kultaiset hääonnittelut
Ystäväni pyysi tekemään hääkortin kesähäihin. Ainoana vaatimuksena oli, että kortista pitää löytyä hääparin nimikirjaimet. Hieman haastavaa aina lähteä tekemään korttia ilman mitään toiveita kortin väreistä, tyylistä ym.
Kun nyt sitten näin vapaat kädet annettiin, otin inspiraation lähteeksi erään mielettömän upean kortin, jonka näin tässä taannoin Youtubessa.
Aloitin stanssaamalla korttipaneeliin koristereunan Heartfelt Creationsin reunastanssilla. Alkuperäinen ajatus oli stanssata itse korttipohja ja laittaa nimikirjaimet korttipohjan sisälehdelle, mutta korttipohja eikä stanssi mahtuneet Big Shotistani läpi. Niinpä sitten päätin tehdä vastaavan mallin käyttäen erillistä kartonkia stanssauksen onnistumiseksi - harmi vain että sillä tavalla menetettiin hieno pikku lisämauste kun kirjaimet pitikin leimata kortin kanteen.
Seuraavaksi levitin kohopastaa pitsimäisen sapluunan läpi stanssatulle kartongille. Kun aine oli kuivunut, suihkautin kullanhohtoista Color Bloom Spraytä (Tea stain) kuvioon ja valuttelin sitä kortilla eri suuntiin. Tein samalla värillä myös roiskeita korttiin.
Kirjaimiin ja kuultopaperiseen sydämeen (stanssattu Sizzixin Bigz -stanssilla) käytin kullanväristä kohojauhetta. Teksti on stanssattu Paperisateen stanssilla, ja sitten hieman muokattu saksilla. Lopputuloksesta tuli niin mieleinen, etten millään raaskisi antaa sitä eteenpäin... :)

Käsityöharrastajan lankakampaus
Meidän luokan vappumatineateemana oli tänä vuonna harrastukset. Kaiken maailman pelaajia oli tietysti paljon, ope päättikin ottaa vähän erilaisen lähestymistavan ja pukeutua käsityöharrastuksen mukaan. Kampaus näytti tällaiselta :) Nyt näitä pikkukeriä neulotaan raitasukkiin mukaan, eivät mene sitten nekään hukkaan.
50-vuotisonnittelut suunnistajalle
Piti oikein netistä tarkistaa suunnistusmerkkejä tätä korttia suunnitellessa. Piti lähteä liikkeelle ihan tyhjästä, kun askartelukaupatkaan eivät tarjonneet sopivia leimoja tai stansseja suunnistusaiheiseen korttiin.
Päädyin tekemään korttiin palan kuvitteellista suunnistuskarttaa, johon tulee näkyviin 50 rasti. Jännittävää oli yrittää luoda jotakin ihan vapaalla kädellä. Se aina vähän hirvittää kun piirustustaito ei ole ihan priimaa. Piirtelin tarvittavat elementit kuitukärkikynillä ja väritykseen käytin Distress-musteita.
Käytin kuvan pohjana aivan puhtaan valkoista 160g UPM Digi Color Laser -paperia, jota ostin oikeastaan ihan muita harrastuksia varten. Tuli yllätyksenä, miten upean, tasaisen pinnan Distress-musteilla sai aikaan, yleensä ne meinaavat jäädä vähän läikikkäiksi. Harmi ettei tätä paperia saa korttikartongin paksuisena...
Kehyksen inspiraationa oli tietysti suunnistusrasti. Se on kiinnitetty kohoteipillä paikoilleen.
Ilmansuuntaruusuleimoja olisi varastoistani löytynyt parikin, mutta ne olivat aivan liian suuria tähän korttiin. Piti siis tulostaa sopiva kuva ja hiukan fiksailla sitä mustalla kynällä. Teksti on leimattu jollakin vanhalla puukantaisella leimalla, joka sattui laatikosta löytymään.
Ylioppilasonnittelut kerroksittain leimattavalla ruusuleimalla

Pohjustin leiman hankaamalla sitä pyyhekumilla, ja vasta sitten leimasin Lawn Fawnin musteilla. Leimausjälki tasoittui ajan kanssa tosi kauniiksi. Leimojen kohdistamista helpotti Stamp perfect -leimaustyökalu. Eniten työtä aiheutui valmiiden kukkien suojaamisesta lehtien ja loppujen kukkien leimaamisen ajaksi (tein maskit Post It -paperista, jossa on liimatausta koko paperissa).
Mustavalkoinen reunus on kuviopaperia ja kaikki kultainen/hopeinen on ääriviivatarraa.
Viinilasikortti
Kuva on leimattu Stamping Bellan leimasimella ja väritetty Copic-tusseilla. Lasit ja sormuksen kivi on lopuksi käsitelty Glossy Accents -lasiteaineella. Korujen värittämisessä käytin geelikyniä.
Teksti on koholeimattu kullanvärisellä kohojauheella, jolla on käsitelty myös valkoisen kartongin reunat. Lisäksi koristeena on käytetty sävyihin sopivia Washi-teippejä.
Teksti on koholeimattu kullanvärisellä kohojauheella, jolla on käsitelty myös valkoisen kartongin reunat. Lisäksi koristeena on käytetty sävyihin sopivia Washi-teippejä.
Kädentaitajalle onnittelukortti
Onnittelukortti teknisen työn opettajalle ja Jägermeisterin ystävälle. Värit näkyvät kuvassa heikosti, luonnossa ovat oikein kirkkaat.
Kehys on tehty mustalla kohojauheella, työkalut on leimattu, väritetty Distress-musteilla ja leikattu käsin irti. Ruuvinkannat ovat haaraniittejä.
Vihreä tausta on myös tehty Distress-musteilla, banneri on stanssattu oranssista kartongista. Tekstin kirjoitin käsin mustekynällä, pienen harjoittelun jälkeen...

Kortteja WOW:n kukkataustalla
Testailin WOW:n kukkataustaa muutamalla eri tavalla. Tässä kortissa leimasin Versamarkilla ja käytin kuparinväristä kohojauhetta. Sama kohojauhe käytössä myös tagin reunoissa ja tekstileimassa. Taustaan levitetty Distress-musteita.
Toiseen taustaan leimasin kuvan oranssilla Lawn Fawnin musteella. Päätin laittaa siihen koristeeksi samasta taustasta irti leikatun kukan väritettynä ja muotoiltuna. Tausta alkoi silloin tuntua liian hallitsevalta ja tuntui, että kukkakoriste hukkui taustaan. Siksi laitoin taustan päälle vielä kerroksen kuultopaperia.

Kukan keskustaan ja myös koristeeksi kukan ympärille laitoin keltaista Nuvo Dropsia. Lisäksi koristeena on paljetteja, joiden keskustaan liimasin pienen strassin.
Tekstibanneri on väritetty Copicilla oranssiksi ja tekstin kirjoitin käsin - äitienpäiväleimasinta kun ei vielä varastoista löytynyt.
perjantai 24. maaliskuuta 2017
Can you see the order in chaos?

Siivoilin askartelutarvikehyllyjäni ja taistelin itseni kanssa: heittääkö pois kaikki paperiset ja kartonkiset vuonna x stanssatut kirjaimet, jotka olen nätisti lajitellut aakkosittain lokerolaatikkoon - vai säilytänkö? Jos niitä kuitenkin voisi käyttää johonkin...? Lopputuloksena pohdinnalle päätin tehdä niistä yhden art journal -taustan ja heitän loput sitten menemään. Päätin tehdä tämän sivun vielä isompaan, A4-kokoiseen kirjaan niin saan vielä mahdollisimman paljon näistä käyttöön.

Liimailin kirjaimia sikin sokin aukeamalle gel mediumilla siten, että osa kirjaimista meni sivun reunojenkin yli. Kun se oli kuivunut, käsittelin aukeaman valkoisella gessolla.
Mitä seuraavaksi? Minulla ei ollut valmista suunnitelmaa tai ajatusta siitä, mitä kuvaan tulisi tai mitä tekstiä käyttäisin. Aukeamaa katsellessani päähäni jäi vain yksi ajatus - kaaos. Siinäpä aihe.
Valitsin värittämiseen keltaisen ja vihreän Dylusions-suihkevärin. Suihkin niitä sivulle ja valuttelin värejä eri suuntiin. Lisäsin vielä mukaan Daily Artin Glimmer Spraytä (Pearl Green), mikä ei ihan hirveästi näy, mutta jäi kimaltelemaan mukavasti. Harmi että tämä suihkepullo lakkasi toimimasta heti alkuunsa.
Seuraavaksi keksin käyttää taustan kirjaimia hyödyksi: Värittelin tietyt kirjaimet mustalla tussilla ja yhdistelin kiekuroilla sanojen kirjaimet toisiinsa. Sizzixin nuolet osoittavat tien sanasta toiseen (leimattu Hero Artsin Unicorn White -pigmenttimusteella). Kysymysmerkkien pinta on käsitelty Crackle Accent -lasiteaineella.
Seuraavaksi piti keksiä reunus. Mieleeni muistui tämä mustavalkoinen tyyli, jonka olen joskus nähnyt Youtuben art journal -videolla. Piirsin mustalla tussilla reunan ja värittelin mustat alueet, sitten maalasin valkoisella gessolla valkoiset alueet. Tämä ei toiminut kovin hyvin, koska vesiliukoinen väri alemmista kerroksista värjäsi gesson. Kokeilin levittää väliin kerroksen matt mediumia, mutta seuraavakin gessokerros värjäytyi. Sitten kokeilin laittaa väliin Distress Micro Glazea, mikä toimi vähän paremmin ja päätin että ihan riittävän hyvin. Rajasin mustan reunuksen tussilla vielä uudestaan, näin siitä tuli siistimpi.
Tausta ei vielä tuntunut hyvältä, joten lisäsin tekstuuripastaa Tim Holtzin Dots fade -sapluunalla. Myös tekstuuripasta imi väriä taustasta, ja halusin sen erottuvan paremmin joten valuttelin sivulle vielä vedellä ohennettua, tummanvihreää, metallinsävyistä akryylimaalia. Lopuksi taputtelin vielä valkoista gessoa koholla olevien kohtien päälle. Nyt se on valmis.
torstai 23. maaliskuuta 2017
Friends make the good times better and the hard times easier
Kevätaurinko sai kaipaamaan vähän väriä elämään. Sitä saatiin aikaan Gelatoilla, väreinä Mango ja Bubble Gum. Hankasin väriä puikosta suoraan gessottuun taustaan, kastoin sivun suihkepullolla ja levitin värin sormin. Sivelin päälle kerroksen Matt Mediumia kiinnittämään värin.
Kaikki mustat kuviot ja tekstit on tehty leimaamalla mustalla Versafinella ja koholeimaamalla kirkkaalla jauheella. Kaunokirjaimet on tosi helppo yhdistää kauniiksi tekstiksi ja muutamista kirjaimista on vielä pari eri vaihtoehtoa valittavana. Tekstin olen kirjoittanut joskus netistä talteen ja päätin käyttää sitä tässä, on tuntunut viime aikoina ajankohtaiselta. Ihanat työystävät <3
Perhosia väritin vielä hiukan Copiceilla, jotta ne erottuisivat paremmin taustasta (Poikkeuksellisen nätit perhosleimat!).
Tekstileimasimet Mama Elephant, perhoset Joy! Crafts. Pitsireunus on jostakin vanhemmasta leimasinsetistä, en muista kenen.
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Nappisukat
Toiset sukat tällä ohjeella (Novitan sukkalehti, malli i). Ensimmäiset sukat onnistuivat paremmin, silloin käytin 3,5 puikkoja ja muistaakseni Nalle-lankaa. Nyt oli 4 puikot ja lankana Suomalainen sukkalanka. Sukista tuli vähän turhan väljät näin kapeaan jalkaan, mutta muuten onnistuivat ihan hyvin.
lauantai 18. maaliskuuta 2017
Sabluunatausta pigementti- ja dye-musteella
Päätin kokeilla Youtube-videosta bongaamaani tekniikkaa, kun kerrankin välineet löytyivät suoraan kotoa. Kuutta erilaista taustaa lähdin tekemään, mutta vain neljä tein kortiksi asti.
Ideana oli tuputella valkoista pigmenttimustetta (Hero arts Unicorn white) sabluunan läpi värilliselle kartongille. Kun valkoinen väri oli kuivunut, siirsin sabluunaa ihan pikkuisen eri paikkaan ja levitin tällä kertaa mustetta, joka oli lähellä kartongin sävyä. Pinkissä kortissa siirsin sabluunaa vähän enemmänkin - lopputuloksena ihan uudenlainen kuvio.

Sitten vain yhdistelin stanssikuvioita, paljetteja, kapeita kartonkisuikaleita ym. ja tällaisen setin sain aikaiseksi. Stanssatut tekstit on leikattu Paperisateen stansseilla.
Nuotio-onnittelut

Nuotio on tehty akryylimaaleilla erilliselle kartongille ja kiinnitetty kohotarralla taustaan. Klapien kuvio syntyi Distress-tussien ohuella kärjellä, väritys Distress-musteilla. Liekkeihin sivelin kimalletta Wink of Stella-kynästä.
Pyyhin puiden reunuksista kostealla hiukan väriä pois, jotta sain keltaista ja oranssia tilalle ja näin vaikutelman nuotion valon kajastuksesta.
Ongelmaksi jäi vielä saada korttiin jotakin, joka viittaa siihen, että tällä kortilla onnitellaan hääparia. Ainoa ajatus oli eläinten, esimerkiksi peurojen siluetit nuotin yllä. Ongelma oli siinäkin, mietin että mahtaako vaikutelma olla ennemmin peurat käristymässä nuotion päällä. Eikä mulla sitä paitsi ole peurastanssia. Onneksi sain kuuman vinkin savukiehkuroista nuotion ylle, mutta toteutusta piti taas tosissaan pohtia. Tein pikaisesti testipalan taustasta ja kokeilin siihen valkoista geelikynää, hopeista geelikynää, Wink of Stellaa ja lumiefektitussia. Ihan täydellistä ratkaisua ei löytynyt näistä - veikkaisin että jos valikoimasta olisi löytynyt harmaa mattapintainen geelikynä, niin se olisi saattanut olla paras vaihtoehto. Päädyin laittamaan ohuen kerroksen lumikynää, jota värjäsin pinnalta harmaaksi Distress-musteilla ja lopuksi vielä Wink of Stellaa kimaltamaan pinnalle. Kynä oli vähän turhan paksu, pienemmät kuviot olisivat mielestäni sopineet paremmin, mutta toisaalta lumikynän kohoefekti tuo vähän savumaisen vaikutelman. Tällä mennään.
torstai 16. maaliskuuta 2017
Onnittelukortti neulojalle
Teksti: Koholeimattu hopeisella kohojauheella, Vildan leimasin.
Langat ja puikot: Marianne designin stanssit, värjätty Distress-musteilla. Puikot kohokuvioitu kuten tekstikin.
Langat ja puikot: Marianne designin stanssit, värjätty Distress-musteilla. Puikot kohokuvioitu kuten tekstikin.
Onnittelukortti Mummille
Messuilla ja askarteluliikkeissä käydessäni olen aina ihastellut upeita kortteja, joissa on hyödynnetty kuviopapereita taustassa ja erilaisia kolmiulotteisia koristeita sekä stanssattuja kuvioita. Osaisinkohan minäkin...?
Tilaisuus koitti, kun ystävä tilasi mummilleen syntymäpäiväkortin. Yhden viikon kaikki illat meni koristevaihtoehtoja miettiessä, ja lopulta päädyin tähän. Taisin mä osata... :)
Onnittelut -sana on Paperisateen stanssilla leikattu neljä kertaa ja liimattu päällekkäin. Päällimmäinen stanssikuvio sekä stanssattu kehys (Studio Light) on väritetty harmaalla Copicilla. Tekstissä myös kimalletta Wink of Stella -kynästä.
Ruusut ja luurankolehdet on tehty Creativity Expressionsin stansseilla ja Distress-musteilla. Ruusuja koristelin vielä vaaleanpunaisilla mikrohelmillä.
Perhoset on leikattu Joy! Craftsin reunastanssilla, ja myös niiden koristeena on käytetty Wink of Stellaa.

2 kerää, kolmet villasukat

Loin silmukoita 64, ja kaventelin pitkin vartta takana silmukoita pois, kunnes ennen kantapäätä jäljellä oli 12s/puikko. (Silmukkamäärät Novitan sukkalehdestä, malli z)
Hankin myös itselleni tupsukehikkosetin, tässä ensimmäiset, pienimmällä kehikolla tehdyt tupsut. Puisessa kuviossa lukee "Handmade with love" - näitä löysin jostakin paikallisesta askarteluliikkeestä :) Koristus on irrotettavissa pesun ajaksi. (Tupsut on vaaleanvihreästä Novitan raitalangasta, Polkkaa ei jäänyt kolmien sukkien jälkeen enää koristeisiin...)

Kaikissa näissä kolmessa villasukkaparissa on vahvennettu kantapää. Itselläni villasukat kuluvat ensimmäisenä puhki päkiän alta, ja tulikin mieleeni, että saisikohan vahvennetun kantapään periaatetta sovellettua myös päkiään. Onnistuihan se :)
Kun lankaa kerran pitkien sukkien jälkeen jäi, päätin tehdä vielä varrettomat sukat, myös tässä 12s/puikko.
Koristeeksi löysin Sopivanväristä satiininauhaa varastoistani, ja myös näihin sukkiin laitoin Handmade with love -koristeen, tällä kertaa pienemmän, metallisen version.
Rusetit on ommeltu kiinni. Ensin mietin irrotettavia malleja, mutta rusetti asettui ommeltuna kauniimmin - täytyy pestä nämä sukat erityisen varovasti.

Aloitin sukat ihan tavalliseen tapaan varresta ja neuloin n.5krs ja päättelin kahdelta puikolta silmukat. Neuloin kantapään normaalisti ja jatkoin pohjan neulomista tasona. Tein myös kiilakavennukset, minkä takia sukka menee sivuilta tosi alas, hieman umpinaisempi malli syntyisi, jos jättäisi kiilakavennukset tekemättä.
Myös kärjestä tuli aika pikkuinen, pohjan leventäminen olisi kannattanut aloittaa hieman aiemmin. Kun pohjan leveys riitti koko jalan ympäri, jatkoin suljettuna neuleena eteenpäin. Kärkikavennukset saikin aloittaa aika lailla heti.
Kukkakoriste on kieputeltu rosé-kehikolla ja kiinnitetty sukkaan hakaneulalla, eli nämäkin saa pesun ajaksi pois. Kannattaa tosin miettiä, pitäisikö nämäkin ommella kiinni. Hakaneulalla kiinnitettynä jäi hiukan löysän oloiseksi, ja välillä kukka ottaa johonkin kiinni ja hakaneula aukeaa. Tai sitten pitää keksiä vaihtoehtoisia kiinnitystapoja.
Ihanaa kun taas on sukkia! (Vaikka taas tulee ongelma: miten näitä raskii käyttää...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)