Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stanssaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stanssaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. syyskuuta 2019

Joulukortti Radio Novaan, Double Slider -kortti

Paljon on kokeiltu viime aikoina uusia tekniikoita ensimmäistä kertaa elämässäni, niin myös tässä kortissa. Kokeilin ensimmäistä kertaa Lawn Fawnin Double Slider -stansseja. Mekanismi oli ihan helppo koota, vaikka reunojen kolot menikin aluksi liian keskelle. Piti videosta tarkistaa, miten kyseinen stanssi pitikään kohdistaa. Hiukan pitää tulevissa korteissa harjoitella mekanismin säätöä, se ei aivan moitteettomasti toiminut vaan välillä tökkäsi kiinni.
Piparit on tehty Sunny Studion piparileimoilla ja stansseilla. Valkoinen kohojauhe oli juuri hyvä piparien leimaamiseen, koska se näyttää kartongin pinnassa aivan sokerikuorrutukselta. Tekstit on leimattu Finnstamperin leimoilla. Leimasin piparit ekokartongille ja värjäsin Distress-musteilla sopiviksi. Siitä aiheutui kuitenkin myöhemmin hankaluuksia. Nimittäin joihinkin kohtiin halusin lisäillä "kuorrutusta". Väritin ne kohdat valkoisella geelikynällä ja laitoin päälle Nuvo Glazea saadakseni kiiltävän pinnan. Tämä ei toiminut, koska kostea aine liuotti värin taustasta ja valkoisesta kuorrutuksesta tulikin kellertävää. Tilanne korjautui levittämällä päälle valkoista Enamel Accentsia, mutta tuli aikamoisen korkeat kuorrutukset :). 

Panostin kerrankin myös hieman kirjekuoreen. Leimailin pipareita kuoreen ja kirjoitin saajan sivellintekstauksella, jota olen viime aikoina alkanut harjoitella.




Distress Oxide -kokeiluja ja Shadow Box -kortti

Inspiraatio kokeiluun lähti tekniikasta, jonka näin Youtubessa. Ideana oli värjätä kiiltäväpintainen, alkoholimusteille tarkoitettu kartonki Oxide-musteilla ja sitten levittää päälle Distress Micro Glazea. Glaze nostaa musteen värit esille ja pinnasta tulee kiiltävä.

Laitoin mustetta suoraan lasille tai tarttumattomalle alustalle, ruiskutin vedellä ja laitoin kartongin alustalle. Lisäksi tein siveltimellä roiskeita. Kumpikin kartonki näytti ensin oikeanpuoleiselta: vaalealta ja mattapintaiselta. Glazen levittämisen jälkeen kartonki muuttui tuollaiseksi kuin vasemmalla puolella eli kirkasväriseksi ja kiiltäväksi.

Testailin samalla Oxideja muillekin kartongeille samalla tekniikalla (ilman Glazea). Vasemmalla ylhäällä on siis alkoholimusteille tarkoitettu kartonki, sen alapuolella Neenah ja oikealla vesivärikartonki. Neenah ei oikein soveltunut näin märkään tekniikkaan ja kuten mallista näkyy, värit eivät juurikaan sulautuneet toisiinsa vaan aika selkeästi näkyy, mikä kohta kartongista on osunut minkäkin väriseen musteeseen. Akvarellikartonki toimi kyllä hienosti. Kaikissa on käytetty saman värisiä musteita.




Testit päätyivät taustoiksi merenneitokortteihin, joiden kuvat syntyivät Lawn Fawnin leimoilla. Näistä riitti yhteen tavalliseen korttiin ja yhteen Shadow box -korttiin, joka on ensimmäinen tekemäni. Boksikortin kannen värjäsin erikseen musteilla ja sapluunalla.

Kortin teko oli helppoa Lawn Fawnin stansseilla. Valmis kortti oli aika paksu eli kannattaa mahdollisuuksien mukaan koristella osat suoraan ja liimata mahdollisimman vähän koristeita pintaan.








lauantai 10. elokuuta 2019

Läppärikortti ruutupaitamiehelle


Työkaverille, joka vaihtoi tietokonehommiin. Taustan värjäämisessä tavoiteltiin kyseisen henkilön ruutupaidan kuosia, toteutus Timpan sapluunalla ja Distress-musteilla.

Tietokone on stanssattu harmaasta kartongista Marianne Designin stanssilla, joka myös kohokuvioi yksityiskohtia koneeseen. Musteilla ja tusseilla sain kohokuvioinnit paremmin näkyviin sekä varjostuksia sopiviin paikkoihin, jotta lopputulos muistuttaa enemmän oikeaa kannettavaa. 

Ruudun kuviot on leimattu stanssisetin mukana tulevilla leimoilla, joiden laatu oli melkoinen pettymys. Kirjekuorileimasta puuttui pala ja sitä piti täydentää kynällä. Latauskuvio taas oli niin mutkalla, että oli melkoinen haaste saada leimattua se suoraan.

Kortin sisäpuolella käytin samaa stanssia, mutta tällä kertaa vain kohokuvion tietsikkakuvion korttiin ja leimasin tekstin ja kirjekuoren sen ruudulle.

Leirinuotiokortti

Tämä kortti lähti partioaktiiville kiitoksena yhteistyöstä. Taustan maasto, taivas ja kuu on värjätty Distress-musteilla maskeja apuna käyttäen. Tähdet on tehty roiskeina, osassa niistä on kimalletta (Shimmer Spritz tai Perfect Pearls, en enää muista :P). Samaa kimallusta on kuussa ja tekstissä. Teksti on stanssattu useampaan kertaan ja kuviot on liimattu päällekkäin ennen korttiin kiinnittämistä. Päällimmäinen tekstileike on värjätty samaan tapaan kuin kuu.

Kehys on stanssattu ja värjätty Distress-musteilla. Stanssattu kehys oli tämän kortin kanteen hivenen liian iso, joten piti leikata sitä reunoista vähän pienemmäksi. Kehys on kiinnitetty kohoteipillä.

Teltta, nuotio ja klapit on piirretty erilliselle kartongille ja väritetty Copiceilla (?). Kuviot on leikattu saksilla irti ja liimattu korttiin. Teltan naru ja kiila on piirretty kuitukärkikynällä.

lauantai 3. elokuuta 2019

Leidit rannalla

Eläkkeelle jäävälle työtoverille tällainen kortti. Tarkoitus oli tehdä koko kortti yhteen tasoon, mutta idea jalostui matkan varrella joten osia piti lisäillä liimailemalla vielä jälkeenpäin.

Leimasin ensimmäisenä tädit korttiin Lawn Fawnin mustalla musteella ja väritin kuvan Copiceilla. Sen jälkeen laitoin kuvan päälle maskin.

Taustasta on aina piilotettu osa maskilla ja näkyviin jäävä osa on värjätty Distress -musteilla. Taivaaseen on lisätty pilviä töpöttelemällä vedellä ohennettua valkoista maalia. Valkoista maalia on käytetty myös meren tyrskyissä, mutta töpöttely on tehty kovaharjaksisella siveltimellä. Meren tekemisessä apuna oli aaltosapluuna. Rantahiekan tuntua saatiin roiskimalla mustetta pienellä siveltimellä värjättyyn taustaan. Kaikki kortteilijat taitaa sanoa samaa, mutta on mahtavaa irrottaa maski kuvan päältä ja nähdä koko kokonaisuus.

Tässä kohtaa aloin miettiä, mihin kohtaan korttia tulee teksti ja syntyi idea banneria vetävästä lentokoneesta, joita usein etelän rannoilla näkee. En löytänyt mistään sopivaa lentsikkaleimaa joten googlailin sopivia kuvia, piirsin koneen mallista, väritin sen ja leikkasin sen irti. Stanssasin bannerin, leimasin siihen tekstin ja nipsaisin saksilla bannerista toisen pään pois. Liimasin koneen ja bannerin taustaan ja piirsin mustalla kynällä narut niiden väliin.


Kukkakortti eläkeläiselle

Työtoveri jäi eläkkeelle - otin taas asiakseni tehdä koko porukan puolesta hänelle kortin. Ainoa ennakkoajatus oli, että sinisävyinen sen pitää olla. Tällainen tuli.

Tausta: Tausta on valmiiksi kohokuvioitu paperi jostakin vanhasta setistä, jonka kaivoin kaapin pohjalta. Reunoja on sävytetty Distress-musteilla.

Banneri: Teksti on leimattu mustalla stanssattuun banneriin. Bannerin reunoja on ressattu ja banneria on värjätty Distress-musteilla. Bannerin kiinnityksessä on käytetty liimaa ja eri korkuisia tarrapaloja, jotta siihen saatiin aaltoileva vaikutelma.

Kukat: Pienet kukat ovat valmiskukkia ja ne on vain liimattu paikoilleen. Ison kukan osat on stanssattu ja muotoiltu ennen kokoamista. Lopuksi sävytin kukkaa aivan vähän Distress-musteilla ja liimasin sen paikoilleen. Lehtiä varten värjäsin ensin paperin yhdistelemällä erilaisia vihreitä musteita mitä sattui löytymään ja vasta sitten leimasin ja stanssasin lehdet.

Lisäksi kukkien joukkoon on liimattu niintä, jonka olen joskus säästänyt saamastani kukkakimpusta sekä mikrohelmiä ja Mini Prills -helmiä.

Äitienpäiväkortit 2019




Tausta: Embossing diffuuserin avulla kuvioin kohokuviointitaskulla  vain osan taustasta. Paras asetus Big Shotissa oli pelkkä pohja ilman shimiä ja thin die adapteria. Oranssin kortin reunat on koholeimattu kultaisella kohojauheella.

Perhoset: Perhoset on koholeimattu kultaisella kohojauheella, värjätty Distress-musteilla ja stanssattu irti. Perhoset on kiinnitetty taustaansa keskeltä liimalla ja reunoista kohotarratyynyillä.

Tekstit: Tekstit on koholeimattu kultaisella kohojauheella. Oranssissa kortissa bannerin reunat on värjätty Distress-musteilla. Bannerit on stanssattu ja kiinnitetty kohoteipillä taustaan.

Lopuksi liimasin korttien väreihin sopivia timangeja taustaan.





sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Osanottokortti kukat ja perhonen

Joy!Craftsin leimalla leimattu vesivärikartongille Distress-tusseja käyttäen. Värejä on leimaamisen jälkeen levitetty kostealla siveltimellä ja tusseilla on tehty lisää varjostuksia kukkiin ja lehtiin. Pikkukukkien keskustat on tehty valkoisella geelikynällä. Tekstileima on Korttipajasta ja se on leimattu samanvärisellä Distress-musteella kuin isot kukat on väritetty. Perhonen on leimattu ja stanssattu HOTP:n välineillä. Paneeli on liimattu korttipohjalle, jonka reunoihin on hangattu samaa violettia mustetta.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Futiskortti 5-vuotiaalle

Tausta: Värjätty Distress-musteilla, pilvet on töpötelty vedellä laimennetulla gessolla. Reunoihin on tupsuteltu samoja mustesävyjä.

Maali: Tolpat on piirretty ja leikattu käsin valkoiselle kartongille, päälle on levitetty kerros Glossy Accentsia. Verkko on stanssattu Marianne Designin stanssilla vihreästä kartongista ja siihen on leimailtu vihreällä pieniä jälkiä.

Jalka ja pallo: Koholeimattu Joy!Craftsin leimalla, jalkaa on jatkettu käsin piirtämällä ja se on väritetty Copiceilla. Numero 5 on kirjoitettu käsin.

Teksti: Cheery Lynn Designsin stanssi.

Autoaiheinen kortti 2-vuotiaalle

Tausta: Maalattu vesivärikartongille Distress-musteilla. Ruohikko on tehty Inktense -kynillä. Ruutulippureunat on washiteippiä, joka on liimattu Matt Mediumilla kartongille ja kiinnitetty taustaan kohoteipillä.

Auto: Stanssattu Nellie's choicen stanssilla valkoisesta kartongista, punaisesta satiinikartongista ja hopeasta peilikartongista. Pupu on Marianne Designin leima ja kuva on väritetty ja leikattu käsin. Numero 2 on Finnstamperin leima.

Kyltti: Tolpat on leimattu ja stanssattu Lawn Fawnin tuotteilla, banneri on stanssattu Marianne Designin stanssilla ja reunoihin on piirretty kuitukärkikynällä. Tekstileima on Dekoretelta.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Pikakortti 2-vuotiaalle

Vesivärejä (Windsor&Newton) sateenkaarenväreissä on levitetty vesivärikartongille. Taustan kuivuttua numero on stanssattu taustasta Korttipajan isolla numerostanssilla ja kiinnitetty takaisin samaan paikkaan softiksella korotettuna.Numeron ympärille on kiinnitetty Lucy's cards -timantteja, joiden väri on valittu taustan mukaan (yhteensä viittä eri väriä.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Uneton yö -kortti

Tausta: Yläosassa on tummansininen kuviokartonki, jota on varjostettu tummansinisellä Distress-musteella. Alaosassa on kraft-kartonki, johon on leimattu puunsyykuviota ja sitten vielä värjätty ruskeansävyisillä Distress-musteilla.

Ikkuna: Ikkunan takana oleva yötaivas on tehty Distress-musteilla, Shimmer Spritz-roiskeilla ja kuussa on käytetty Inka Goldeja. Ikkunan kehys on piirretty ensin viivaimen avulla ja leikattu sitten askarteluveitsellä.

Lintu: Lintu on Tim Holtzin Grazy Birds -leimasinsetistä ja se on väritetty Copiceilla. Hatun piirsin vapaalla kädellä ja väritin myös sen Copiceilla. Hatun reunaan ja tupsuun käytin lumiefektiainetta. Linnun silmissä on Glossy Accents-ainetta. Lintu on kiinnitetty kohotarroilla taustaan. Jalat leimasin suoraan taustaan valkoisella kohojauheella, jonka väritin päältä oranssilla Copic-tussilla.

Puhekuplat: Kuplat on stanssattu X-cutin stansseilla ja kiinnitetty kohotarralla. Kupliin voi sitten kirjoittaa, mikä kenetkin pitää hereillä öisin. Tähän korttiin kirjoiteltiin rehtorin keväisiä murheita.

tiistai 15. toukokuuta 2018

70-vuotiskortti: Herttakuningatar

Syntymäpäiväsankarin ja kortin antajan yhteinen juttu on ollut korttipelit - siitä idea tähän korttiin. Kiersin tutut askartelukaupat läpi, eikä niistä löytynyt muuta teemaan sopivaa kuin pelikorttien maat haaraniitteinä. Ne sitten mukaan ja kehittämään jotakin.

Herttakuningatar päätyi sitten malliksi tähän. Naisen kuva on Vivan setistä ja leimattu vain osittain. Kuva on väritetty Copiceilla. Numerot ja pikkusydän on leimattu Lawn Fawnin musteella. Sydämellisesti-teksti sopi hyvin teemaan, joten leimasin sen valkoisella kohojauheella. Onnea-tekstin stanssasin kolmesti ja liimasin ne päällekkäin. Tämä kortti ei mielestäni muuta koristusta kaivannut eli siinäpä se.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Dinokortti 4-vuotiaalle

Toiveissa oli dinosaurusaiheinen nelivuotiskortti. Väritoiveena oli keltainen ja numero neljä korttiin näkyviin. Kortin malli lähti pian hahmottumaan, mutta vähän piti miettiä, mihin sitä keltaista tulee. Noh, tuli sitten keltainen dino.

Puunrunko ja tulivuori on leikattu vapaalla kädellä ruskeasta kartongista, kaikki muu on stanssattu. Laavana keksin käyttää kakkuaiheisen stanssisetin kuorrutestanssia... :D Taustaan on levitetty vaaleansinistä Distress-mustetta.

Leimojani kun selailin läpi niin tuo huRRRRRjasti tuntui sopivan parhaiten dinon suuhun eli siitäpä teksti. Vielä saisi olla suomenkielisiä toivotuksia paremmin saatavilla.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Ristiäiskortti kirahvi

Toiveena oli leikkisän tyylinen ristiäiskortti, jossa on lapsen nimi. Väritys ei saanut olla perinteisen vaaleansininen, eikä aihe kristillinen.

Taustassa on kahta eri kuviopaperia, reunoja on värjätty Vintage photo -musteella. Lelut ja kirjaimet on stanssattu saman setin kuviopapereista ja reunoja on korostettu samalla musteella. Kirjaimia stanssasin useamman ja liimasin päällekkäin, jotta ne olisivat kunnolla kohollaan taustasta. Numerot on leimattu valkoisella kohojauheella.

Kirahvi on leimakuva, joka on väritetty Copiceilla ja leikattu irti ihan käsipelillä. Kirahvi on kiinnitetty kohoteipillä ja myös lelut osittain.


torstai 8. maaliskuuta 2018

Mummun 90-vuotiskortti

Tausta: Kuviopaperia sekä valkoisesta helmiäiskartongista stanssattu pitsikuvio.

Kukat: Stanssattu ja muotoiltu kosteana kuultopaperista. Pintaa kuvioitu muutamilla siveltimenvedoilla vedellä jatketulla Distress -musteella (Tattered Rose). Loppusilaus Wink of Stella -kimallekynällä.

Lehdet: Stanssattu valkoisesta kartongista ja värjätty parilla eri Distress-musteella.

Teksti: Tausta on stanssattu valkoisesta kartongista tikkireunaisella suorakulmiostanssilla. Teksti on leimattu ensin Tattered Rose Distress-musteella ja sitten uudelleen Versamarkilla, jottasain kohokuvioitua tekstin kirkkaalla kohojauheella.

Huomio: Distress-musteillakin saa aika hyvää leimausjälkeä, kun leimaa kumileimasimella ja leimaa pariin kertaan leimaustyökalun avulla.

Koristeet: MiniPrillsit ja puolihelmet.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ristiäis- ja vauvaonnitteluja pojalle

Testailin näihin kolmeen ensimmäiseen korttiin kahta asiaa, ensinnäkin eri väritystapoja tennariaiheiseen leimakuvaan ja toiseksi eri mömmöjä sapluunoiden läpi.

Tausta: Glass Bead Glitter Gel, johon sekoitin pariakin eri Distress-mustetta leimasintyynystä. Aivan mahtava pinta tuli tästä! Pohjaan on levitetty vaaleansinistä Distress-mustetta.

Tennarit: Vildan kuva on koholeimattu mustalla Versafinella ja kirkkaalla kohojauheella Canson Aquarelle 300g paperille. Se on väritetty Derwent Inktense -puuväreillä. Yksi väri riitti tähän hyvin, valot ja varjot sai aikaan helposti säätelemällä pelkkää veden määrää. Helppo tekniikka - nätti lopputulos! Tennarit on kiinnitetty taustaansa kohoteipillä. Tennarit ja kyltin reuna on käsitelty Wink of Stellalla.

Teksti: Korttipajan leima. Tekstin taustassa käytetty samaa harmaata kuin tennarien vaaleissa osissa.

Huomio: Tekstin taakse laitoin palan valkoista softista, kummaltakin puolelta kiinnitin sen Bilteman kaksipuoleisella teipillä. Tämä yhdistelmä ei oikein toiminut, teippi irtoaa helposti softiksesta. Tämä kyseinen softis oli myös mielestäni vähän turhan paksua (kyseessä Prismasta hommattu versio). 



Tausta: Tausta on värjätty ensin Distress-musteilla, käytin paria eri sinisen sävyä. Sitten levitin sydänsapluunan läpi kohoainetta, joka poimi taustasta väriä. Muutamia sydämiä korostin maalaamalla valkoisella gessolla.

Huomio: Kokeilin sydänten väritykseen myös valkoista geelikynää (useampaa eri merkkiä). Välillä toimivat hyvin ja välillä eivät sitten millään, siksi maalasin lopulta gessolla.

Tennarit: Tässä tennarit on väritetty Zig Clean Color Real Brush -vesiväritussilla. Leimaus kuten edellisessä kortissa ja sama paperi. Myös tässä käytössä oli vain yksi väri, sävyerot on tehty ainoastaan veden määrää säätelemällä. Tosi helppo tapa!

Teksti: Koholeimattu Korttipajan leimalla samaan tapaan kuin edellisessä kortissa. Kyltin reunat on käsitelty harmaalla Zig-tussilla ja mustalla kohojauheella.




Tausta: Tausta on värjätty ensin vaaleansinisellä Distress-musteella. Sitten on levitetty sapluunan läpi läpinäkyväksi kuivuvaa geeliä (Stamperia) ja kuivumisen jälkeen on levitetty tummansininen Distress-muste.

Tennarit: Leimattu Lawn Fawnin Jet Black -musteella Neenah Classic Crest -kartogille ja väritetty Copic-tusseilla. Jostain syystä sinisten sävyjen sävyjen blendaaminen ei tahtonut onnistua, oli kolme eri sävyä käytössä.

Teksti: Muuten kuten edellisessä, mutta ilman kohojauhetta.
Seuraavissa korteissa kokeilin Leane Creatiefin stansseja, joista on mahdollista tehdä sekä lastenvaunut, kylpyamme että vauvan sänky.

Taustoissa on vanhoja kuviopapereita laatikon pohjalta, samoin alemman kortin lastenvaunuissa. Reunoja värjäilin hieman Distress-musteilla.

Muut vaunujen osat on stanssattu helmiäiskartongista. Kun toisiin vaunuihin ei löytynyt sopivan väristä helmiäiskartonkia, värjäsin valkoisen kartongin Copicilla siniseksi. Helmiäispinta näkyy värityksen jälkeenkin.

Tekstit on ääriviivatarroja.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Formulakortti

Päätettiin sisarusten kanssa lähettää isä 60-vuotissynttäreiden kunniaksi formulakisoja katsomaan. Tarvittiin tietenkin myös teemaan sopiva kortti. Stanssien ja leimojen osalta tuntui olevan tarjonnassa aukko - ei oikein mitään sopivaa löytynyt. Kaikkia muita autoja kyllä oli, mutta ei formulaa. Onneksi Tampereen kädentaitomessuilta löytyi sopiva 3D-korttikuva. Ruutukartonki sopi erinomaisesti tähän tapaukseen.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Reseptikirjan kannet ja ensimmäiset sivut



Uusi projekti! Tutustuin uutta kalenteria etsiessäni Happy Planneriin, ja nyt sen lisäksi että häppäri toimii kalenterina, aloin tehdä samalla konseptilla myös reseptikirjaa.

Kansiin leimasin valkoisella kohojauheella pilkkuja, ja leimailin kirjainleimoilla tekstin. Kyltin musta reunus on piirretty vapaalla kädellä. Kannet on laminoitu ja rei'itetty sitten HP:n rei'ittimellä. Rei'itys onnistuu juuri ja juuri, kunhan reikien kohdalla ei ole kartonkia kalvon välissä.

Renkaina on vielä Happy Plannerin pienet renkaat - sivuja on vielä vähän, eikä Suomesta ole pystynyt ostamaan mustia tai valkoisia renkaita keskikokoisina.

Yhdeksi lehdeksi reseptikirjaan teippailin postikortin, joka tarttui mukaan Vaasan rautatieasemalta Strömsön reissulla. Niin hyvä periaate tässä, että ei parane unohtaa :D

Sitrukset kuuluvat suosikkeihin monessakin mielessä, joten halusin juomien välilehteen niiden kuvia. Sitrukset on stanssattu kartongista, jota värjäilin suihkeväillä sopivaksi. Taustan tekemiseen käytin roiskekuvioista sapluunaa ja Distress-musteita. Alareunan etiketti on italialaisen kahvilan limupullosta liotettu irti. Tabi sivun reunassa on stanssattu BoBunnyn stanssilla.

Ja sitten ensimmäinen resepti! Leimailut tehty Craftiquen leimoilla ja väritelty Distress -tusseilla ja -musteilla.

Reunoissa on koristeena kuvioteippejä.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Art Journal - Hyvää uutta vuotta 2018


Tausta: Pohjalla on musta gesso, tähdet on roiskittu ohuella siveltimellä, värinä Inka Gold Platinum.

Ilotulitus: Sekoittelin hiukan Inka Goldeja keskenään ja kokeilin, millaisia värejä niistä syntyy. Kaikissa raketeissa toisena värinä on Platinum, mutta lisäksi punaisessa on Lava red, vihreässä Emerald ja kultaisessa Gold. Viimeksi mainittua levittelin sormin myös sivujen reunoihin.

Onneksi kokeilin rakettien maalaamista ihan vapaalla kädellä. Aluksi jännitti, kun muistan joskus epäonnistuneeni tässä, mutta tulipa taas huomattua ettei kannata lannistua, jos ensimmäisellä kerralla ei onnistu.

Kirjaimet ja numerot: Väreinä Inka Goldit Violet ja Magenta. Värjäsin kartonkia Inka Goldeilla, ja värin kuivuttua stanssailin tarvittavat kirjaimet (Cheery Lynn Designs) ja numerot (Korttipaja).

Kännykän kamera oli taas hyvänä apuna kun suunnittelin tekstien sommittelua. "Onnellista" vaihtui sanaan "Hyvää" ja asettelukin muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta, koska tuntui että kirjaimet eivät erottuneet riittävästi rakettien päältä. Näin on hyvä :)