Näytetään tekstit, joissa on tunniste Color Bloom Spray Mist. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Color Bloom Spray Mist. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Reseptikirjan kannet ja ensimmäiset sivut



Uusi projekti! Tutustuin uutta kalenteria etsiessäni Happy Planneriin, ja nyt sen lisäksi että häppäri toimii kalenterina, aloin tehdä samalla konseptilla myös reseptikirjaa.

Kansiin leimasin valkoisella kohojauheella pilkkuja, ja leimailin kirjainleimoilla tekstin. Kyltin musta reunus on piirretty vapaalla kädellä. Kannet on laminoitu ja rei'itetty sitten HP:n rei'ittimellä. Rei'itys onnistuu juuri ja juuri, kunhan reikien kohdalla ei ole kartonkia kalvon välissä.

Renkaina on vielä Happy Plannerin pienet renkaat - sivuja on vielä vähän, eikä Suomesta ole pystynyt ostamaan mustia tai valkoisia renkaita keskikokoisina.

Yhdeksi lehdeksi reseptikirjaan teippailin postikortin, joka tarttui mukaan Vaasan rautatieasemalta Strömsön reissulla. Niin hyvä periaate tässä, että ei parane unohtaa :D

Sitrukset kuuluvat suosikkeihin monessakin mielessä, joten halusin juomien välilehteen niiden kuvia. Sitrukset on stanssattu kartongista, jota värjäilin suihkeväillä sopivaksi. Taustan tekemiseen käytin roiskekuvioista sapluunaa ja Distress-musteita. Alareunan etiketti on italialaisen kahvilan limupullosta liotettu irti. Tabi sivun reunassa on stanssattu BoBunnyn stanssilla.

Ja sitten ensimmäinen resepti! Leimailut tehty Craftiquen leimoilla ja väritelty Distress -tusseilla ja -musteilla.

Reunoissa on koristeena kuvioteippejä.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Mix media tagi baby shower -lahjaan


Tausta: Vesivärikartonki värjätty suihkumusteilla sinisävyiseksi, reunat värjätty Distress-musteella. Mustalla Archival-musteella leimattu kuvioita taustaan. Valkoiset täplät on tehty sapluunan läpi kohopastalla, ja vielä maalattu jälkikäteen valkoisella maalitussilla, koska kohoaine poimi väriä taustastaan, eikä siksi erottunut niin hyvin. Taustassa on myös sinisistä kuviopapereista revittyjä suikaleita, joita on värjätty Distress-musteilla.

Koristeet: Lehdet on tehty Heartfelt Creationsin lehtistansseilla ja värjätty Distress-musteilla. Luurankolehdet (Creative Expressions) on stanssattu valkoisesta kartongista ja kuultopaperista. Kukat on valmiina ostettu, mutta värjätty samoilla suihkeilla ja musteilla kuin tausta. Pientä blingiä kukkiin laitoin Wink of Stella -kynällä. Loppusilauksena liimailin sinne tänne hopeisia mikrohelmiä.

Tekstileima on joku tosi tosi vanha akryylileimasin, alkuperästä ei tietoa. Nauhat on myös sellaisia, jotka olen jostain kerännyt talteen, esimerkiksi kapeampi valkoinen nauha on valkoisen paidan mukana tullut ripustuslenkki.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Art Journal - Kesä

Olipahan ongelmallinen aukeama...

Alku meni hyvin: suihkin taustaksi keltaista Dylusions-suihkeväriä ja vaaleampaa, kimmeltävää Color Bloom Spraytä.

Leimailu sitten menikin pieleen. Tarkoitus oli vain leimata mustalla kukkakuvioita keltaiseen taustaan. Käytin mustaa Versafine-mustetta kukkaköynnösten leimaamiseen, mikä ei ollut hyvä idea. Muste ei kuivunut lainkaan niissä kohdissa, missä keltaista väriä oli paksulti. Muutenkin leimausjälki levisi ja tuhriintui - lopputulos ei ollut hyvä.

Siinä kohtaa päätiin leimata köynnöksiä uudestaan tyhjälle kartongille ja väritellä ja leikata niitä käsin. Käytin värittämiseen Distress-tusseja, mikä oli siinä mielessä vikatikki, että kirkkaammat värit olisivat mielestäni sopineet paljon paremmin tällaiseen kesäaukeamaan. Levittelin kukkiin ja lehtiin kimalletta Wink of Stella -kynällä.

Kirjaimia tyylittelin mustalla tussilla ja koristelin niitä hieman valkoisella geelikynällä. Hiukan kirjaimet hukkuvat taustaan, mutta en keksinyt enää, miten olisin ne sieltä nostanut paremmin esille. Harjoituksen piikkiin menee tämä aukeama - seuraavaksi testaan mustaa Archival Ink -mustetta, joka kuulemma sopii paremmin mix media -taustoihin.

Kultaiset hääonnittelut

Ystäväni pyysi tekemään hääkortin kesähäihin. Ainoana vaatimuksena oli, että kortista pitää löytyä hääparin nimikirjaimet. Hieman haastavaa aina lähteä tekemään korttia ilman mitään toiveita kortin väreistä, tyylistä ym.

Kun nyt sitten näin vapaat kädet annettiin, otin inspiraation lähteeksi erään mielettömän upean kortin, jonka näin tässä taannoin Youtubessa.

Aloitin stanssaamalla korttipaneeliin koristereunan Heartfelt Creationsin reunastanssilla. Alkuperäinen ajatus oli stanssata itse korttipohja ja laittaa nimikirjaimet korttipohjan sisälehdelle, mutta korttipohja eikä stanssi mahtuneet Big Shotistani läpi. Niinpä sitten päätin tehdä vastaavan mallin käyttäen erillistä kartonkia stanssauksen onnistumiseksi - harmi vain että sillä tavalla menetettiin hieno pikku lisämauste kun kirjaimet pitikin leimata kortin kanteen.

Seuraavaksi levitin kohopastaa pitsimäisen sapluunan läpi stanssatulle kartongille. Kun aine oli kuivunut, suihkautin kullanhohtoista Color Bloom Spraytä (Tea stain) kuvioon ja valuttelin sitä kortilla eri suuntiin. Tein samalla värillä myös roiskeita korttiin.

Kirjaimiin ja kuultopaperiseen sydämeen (stanssattu Sizzixin Bigz -stanssilla) käytin kullanväristä kohojauhetta. Teksti on stanssattu Paperisateen stanssilla, ja sitten hieman muokattu saksilla. Lopputuloksesta tuli niin mieleinen, etten millään raaskisi antaa sitä eteenpäin... :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Think before you act

Kokeiltiin: Color Bloom Spray Mist, värit Soft Teal ja Tea Stain

Opittiin: Suihkepullojen käyttö vaati vähän totuttelua. Mahtavat värit! Jos väriä jää isompi lammikko, se kuivuu hieman tahmeaksi. Micron-kuitukärkikynät kävivät hyvin näiden värien päälle piirtelyyn.