perjantai 24. maaliskuuta 2017

Can you see the order in chaos?


Siivoilin askartelutarvikehyllyjäni ja taistelin itseni kanssa: heittääkö pois kaikki paperiset ja kartonkiset vuonna x stanssatut kirjaimet, jotka olen nätisti lajitellut aakkosittain lokerolaatikkoon - vai säilytänkö? Jos niitä kuitenkin voisi käyttää johonkin...? Lopputuloksena pohdinnalle päätin tehdä niistä yhden art journal -taustan ja heitän loput sitten menemään. Päätin tehdä tämän sivun vielä isompaan, A4-kokoiseen kirjaan niin saan vielä mahdollisimman paljon näistä käyttöön.

Joukossa oli tosiaan paperisia, niin ohuita kirjaimia, että ei niistä paljon muuhun olisi ollutkaan.

Liimailin kirjaimia sikin sokin aukeamalle gel mediumilla siten, että osa kirjaimista meni sivun reunojenkin yli. Kun se oli kuivunut, käsittelin aukeaman valkoisella gessolla.

Mitä seuraavaksi? Minulla ei ollut valmista suunnitelmaa tai ajatusta siitä, mitä kuvaan tulisi tai mitä tekstiä käyttäisin. Aukeamaa katsellessani päähäni jäi vain yksi ajatus - kaaos. Siinäpä aihe.

Valitsin värittämiseen keltaisen ja vihreän Dylusions-suihkevärin. Suihkin niitä sivulle ja valuttelin värejä eri suuntiin. Lisäsin vielä mukaan Daily Artin Glimmer Spraytä (Pearl Green), mikä ei ihan hirveästi näy, mutta jäi kimaltelemaan mukavasti. Harmi että tämä suihkepullo lakkasi toimimasta heti alkuunsa.

Seuraavaksi keksin käyttää taustan kirjaimia hyödyksi: Värittelin tietyt kirjaimet mustalla tussilla ja yhdistelin kiekuroilla sanojen kirjaimet toisiinsa. Sizzixin nuolet osoittavat tien sanasta toiseen (leimattu Hero Artsin Unicorn White -pigmenttimusteella). Kysymysmerkkien pinta on käsitelty Crackle Accent -lasiteaineella.

Seuraavaksi piti keksiä reunus. Mieleeni muistui tämä mustavalkoinen tyyli, jonka olen joskus nähnyt Youtuben art journal -videolla. Piirsin mustalla tussilla reunan ja värittelin mustat alueet, sitten maalasin valkoisella gessolla valkoiset alueet. Tämä ei toiminut kovin hyvin, koska vesiliukoinen väri alemmista kerroksista värjäsi gesson. Kokeilin levittää väliin kerroksen matt mediumia, mutta seuraavakin gessokerros värjäytyi. Sitten kokeilin laittaa väliin Distress Micro Glazea, mikä toimi vähän paremmin ja päätin että ihan riittävän hyvin. Rajasin mustan reunuksen tussilla vielä uudestaan, näin siitä tuli siistimpi.

Tausta ei vielä tuntunut hyvältä, joten lisäsin tekstuuripastaa Tim Holtzin Dots fade -sapluunalla. Myös tekstuuripasta imi väriä taustasta, ja halusin sen erottuvan paremmin joten valuttelin sivulle vielä vedellä ohennettua, tummanvihreää, metallinsävyistä akryylimaalia. Lopuksi taputtelin vielä valkoista gessoa koholla olevien kohtien päälle. Nyt se on valmis.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Friends make the good times better and the hard times easier


Kevätaurinko sai kaipaamaan vähän väriä elämään. Sitä saatiin aikaan Gelatoilla, väreinä Mango ja Bubble Gum. Hankasin väriä puikosta suoraan gessottuun taustaan, kastoin sivun suihkepullolla ja levitin värin sormin. Sivelin päälle kerroksen Matt Mediumia kiinnittämään värin.

Kaikki mustat kuviot ja tekstit on tehty leimaamalla mustalla Versafinella ja koholeimaamalla kirkkaalla jauheella. Kaunokirjaimet on tosi helppo yhdistää kauniiksi tekstiksi ja muutamista kirjaimista on vielä pari eri vaihtoehtoa valittavana. Tekstin olen kirjoittanut joskus netistä talteen ja päätin käyttää sitä tässä, on tuntunut viime aikoina ajankohtaiselta. Ihanat työystävät <3

Perhosia väritin vielä hiukan Copiceilla, jotta ne erottuisivat paremmin taustasta (Poikkeuksellisen nätit perhosleimat!).

Tekstileimasimet Mama Elephant, perhoset Joy! Crafts. Pitsireunus on jostakin vanhemmasta leimasinsetistä, en muista kenen.


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Nappisukat

Toiset sukat tällä ohjeella (Novitan sukkalehti, malli i). Ensimmäiset sukat onnistuivat paremmin, silloin käytin 3,5 puikkoja ja muistaakseni Nalle-lankaa. Nyt oli 4 puikot ja lankana Suomalainen sukkalanka. Sukista tuli vähän turhan väljät näin kapeaan jalkaan, mutta muuten onnistuivat ihan hyvin.


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Sabluunatausta pigementti- ja dye-musteella



Päätin kokeilla Youtube-videosta bongaamaani tekniikkaa, kun kerrankin välineet löytyivät suoraan kotoa. Kuutta erilaista taustaa lähdin tekemään, mutta vain neljä tein kortiksi asti.


Ideana oli tuputella valkoista pigmenttimustetta (Hero arts Unicorn white) sabluunan läpi värilliselle kartongille. Kun valkoinen väri oli kuivunut, siirsin sabluunaa ihan pikkuisen eri paikkaan ja levitin tällä kertaa mustetta, joka oli lähellä kartongin sävyä. Pinkissä kortissa siirsin sabluunaa vähän enemmänkin - lopputuloksena ihan uudenlainen kuvio.


Näyttävimpiä tuli niistä korteista, joissa oli kirkasvärinen pohjakartonki, vaaleat kartongit jäi vähän pliisuiksi.

Sitten vain yhdistelin stanssikuvioita, paljetteja, kapeita kartonkisuikaleita ym. ja tällaisen setin sain aikaiseksi. Stanssatut tekstit on leikattu Paperisateen stansseilla.

 

 
 
 



Nuotio-onnittelut

Tilauksessa oli onnittelukortti naimisiinmenon johdosta, jossa teemana metsää ja nuotio. Maisema on rakennettu X-cutin stansseilla. Jätin alimman kerroksen pois, jotta taivasta näkyy riittävästi puiden takaa. Tausta ja puut on värjätty Distress-musteilla. Kuu syntyi käyttämällä paperista maskia taivaan värjäyksen aikana, harmahtava sävy on myös Distress-musteella tehty. Lopuksi lisäsin siihen Shimmer Spritzillä kimalletta. Samaa kimalletta ja vedellä ohennettua gessoa roiskin ohuella siveltimellä taustaan tähtitaivas-efektin saavuttamiseksi.

Nuotio on tehty akryylimaaleilla erilliselle kartongille ja kiinnitetty kohotarralla taustaan. Klapien kuvio syntyi Distress-tussien ohuella kärjellä, väritys Distress-musteilla. Liekkeihin sivelin kimalletta Wink of Stella-kynästä.

Pyyhin puiden reunuksista kostealla hiukan väriä pois, jotta sain keltaista ja oranssia tilalle ja näin vaikutelman nuotion valon kajastuksesta.

Ongelmaksi jäi vielä saada korttiin jotakin, joka viittaa siihen, että tällä kortilla onnitellaan hääparia.  Ainoa ajatus oli eläinten, esimerkiksi peurojen siluetit nuotin yllä. Ongelma oli siinäkin, mietin että mahtaako vaikutelma olla ennemmin peurat käristymässä nuotion päällä. Eikä mulla sitä paitsi ole peurastanssia. Onneksi sain kuuman vinkin savukiehkuroista nuotion ylle, mutta toteutusta piti taas tosissaan pohtia. Tein pikaisesti testipalan taustasta ja kokeilin siihen valkoista geelikynää, hopeista geelikynää, Wink of Stellaa ja lumiefektitussia. Ihan täydellistä ratkaisua ei löytynyt näistä - veikkaisin että jos valikoimasta olisi löytynyt harmaa mattapintainen geelikynä, niin se olisi saattanut olla paras vaihtoehto. Päädyin laittamaan ohuen kerroksen lumikynää, jota värjäsin pinnalta harmaaksi Distress-musteilla ja lopuksi vielä Wink of Stellaa kimaltamaan pinnalle. Kynä oli vähän turhan paksu, pienemmät kuviot olisivat mielestäni sopineet paremmin, mutta toisaalta lumikynän kohoefekti tuo vähän savumaisen vaikutelman. Tällä mennään.


torstai 16. maaliskuuta 2017

Onnittelukortti neulojalle

Teksti: Koholeimattu hopeisella kohojauheella, Vildan leimasin.

Langat ja puikot: Marianne designin stanssit, värjätty Distress-musteilla. Puikot kohokuvioitu kuten tekstikin.

Onnittelukortti Mummille

Messuilla ja askarteluliikkeissä käydessäni olen aina ihastellut upeita kortteja, joissa on hyödynnetty kuviopapereita taustassa ja erilaisia kolmiulotteisia koristeita sekä stanssattuja kuvioita. Osaisinkohan minäkin...?

Tilaisuus koitti, kun ystävä tilasi mummilleen syntymäpäiväkortin. Yhden viikon kaikki illat meni koristevaihtoehtoja miettiessä, ja lopulta päädyin tähän. Taisin mä osata... :)

Onnittelut -sana on Paperisateen stanssilla leikattu neljä kertaa ja liimattu päällekkäin. Päällimmäinen stanssikuvio sekä stanssattu kehys (Studio Light) on väritetty harmaalla Copicilla. Tekstissä myös kimalletta Wink of Stella -kynästä.

Ruusut ja luurankolehdet on tehty Creativity Expressionsin stansseilla ja Distress-musteilla. Ruusuja koristelin vielä vaaleanpunaisilla mikrohelmillä.

Perhoset on leikattu Joy! Craftsin reunastanssilla, ja myös niiden koristeena on käytetty Wink of Stellaa.



2 kerää, kolmet villasukat

Villasukkien suurkuluttajana tuli tarve taas uusille pitkävartisille villasukille. Tykästyin näihin Novita 7 veljestä Polkka -langan vihreisiin sävyihin, joten nappasin pari kerää kaupasta mukaan. Vyötteen mukaan yhdestä kerästä tulee yhdet tavalliset sukat, joten otin kaksi kerää että varmasti riittää pitkiin sukkiin. Ensimmäinen kerä riittikin toisen sukan varren puoliväliin asti (150g:n kerä).

Loin silmukoita 64, ja kaventelin pitkin vartta takana silmukoita pois, kunnes ennen kantapäätä jäljellä oli 12s/puikko. (Silmukkamäärät Novitan sukkalehdestä, malli z)

Hankin myös itselleni tupsukehikkosetin, tässä ensimmäiset, pienimmällä kehikolla tehdyt tupsut. Puisessa kuviossa lukee "Handmade with love" - näitä löysin jostakin paikallisesta askarteluliikkeestä :) Koristus on irrotettavissa pesun ajaksi. (Tupsut on vaaleanvihreästä Novitan raitalangasta, Polkkaa ei jäänyt kolmien sukkien jälkeen enää koristeisiin...)


Kaikissa näissä kolmessa villasukkaparissa on vahvennettu kantapää. Itselläni villasukat kuluvat ensimmäisenä puhki päkiän alta, ja tulikin mieleeni, että saisikohan vahvennetun kantapään periaatetta sovellettua myös päkiään. Onnistuihan se :)

Kun lankaa kerran pitkien sukkien jälkeen jäi, päätin tehdä vielä varrettomat sukat, myös tässä 12s/puikko.
Koristeeksi löysin Sopivanväristä satiininauhaa varastoistani, ja myös näihin sukkiin laitoin Handmade with love -koristeen, tällä kertaa pienemmän, metallisen version.

Rusetit on ommeltu kiinni. Ensin mietin irrotettavia malleja, mutta rusetti asettui ommeltuna kauniimmin - täytyy pestä nämä sukat erityisen varovasti.










Lopuksi tein langanlopusta vielä kyläsukat. Langan määrän kanssa meni niin tiukille, että metrin verran taisi jäädä lankaa enää näiden jälkeen. Piti siis koristeita varten ostaa uusi kerä, kun sopivaa väriä ei löytynyt laatikoista.

Aloitin sukat ihan tavalliseen tapaan varresta ja neuloin n.5krs ja päättelin kahdelta puikolta silmukat. Neuloin kantapään normaalisti ja jatkoin pohjan neulomista tasona. Tein myös kiilakavennukset, minkä takia sukka menee sivuilta tosi alas, hieman umpinaisempi malli syntyisi, jos jättäisi kiilakavennukset tekemättä.

Myös kärjestä tuli aika pikkuinen, pohjan leventäminen olisi kannattanut aloittaa hieman aiemmin. Kun pohjan leveys riitti koko jalan ympäri, jatkoin suljettuna neuleena eteenpäin. Kärkikavennukset saikin aloittaa aika lailla heti.

Kukkakoriste on kieputeltu rosé-kehikolla ja kiinnitetty sukkaan hakaneulalla, eli nämäkin saa pesun ajaksi pois. Kannattaa tosin miettiä, pitäisikö nämäkin ommella kiinni. Hakaneulalla kiinnitettynä jäi hiukan löysän oloiseksi, ja välillä kukka ottaa johonkin kiinni ja hakaneula aukeaa. Tai sitten pitää keksiä vaihtoehtoisia kiinnitystapoja.

Ihanaa kun taas on sukkia! (Vaikka taas tulee ongelma: miten näitä raskii käyttää...)


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kukkaketo

Synttärionnittelukortti 89-vuotiaalle mummulle. Leimasinsetti Docrafts Creativity Essentials. Ei ollut helpoin mahdollinen projekti. Jostain syystä nämä leimat tuntuvat öljyisiltä, eivätkä edes pesun jälkeen meinanneet pysyä akryylipalikassa. Pitäisiköhän testata kevyttä liotusta astianpesuainevedessä... Myös musteet olivat ongelmallisia. Ostin testiin pari settiä Hampton Artin pieniä leimatyynyjä. Tyynyt olivat tosi tahmeita ja tarrasivat leimaan kiinni. Muste itsessään pisaroitui leiman pintaan ja leimausjälki oli erittäin epätasainen. Kokeilin myös Versafine -kikkaa, jonka pitäisi auttaa uusien leimojen kanssa, mutta leimausjälki oli siitä huolimatta epätasainen. Kuultopaperin liimauskaan (Glossy Accents) ei pitänyt vaan alkoi repsottaa matkalla juhlapaikalle... Pienillä fiksauksilla lopputulos kuitenkin ok.