sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Canvas #1 Butterfly

Vitsit kun taulun tekeminen onkin mahtavaa! Aiemmat yritykset ovat aina päättyneet siihen, että olen turhautunut omaan taitamattomuuteeni. Mixed media on siitä hienoa, että kuka vaan voi onnistua.

Taulun pohjan idea on inspired By Vicky - näin yhdessä hänen videoistaan, miten hän taiteili sille puolelle paksua canvasta, joka yleensä on seinään päin. Lopputuloksena on mahtava kolmiulotteinen maailma.

Taulun pohjasta piti aluksi peittää kolot sisäosan reunoista - liimasin sinne suikaleet paksusta pahvista. Nyt pohjasta tuli "laatikkomaisempi" ja sinne on helpompi rakentaa maisemaa.

Taustatekniikka on myös opittu Vickyltä - ja se on loistava tekniikka kuviopaperien jämien käyttöön. Itselläni on jäljellä paljon paloja tästä vaaleanpunaisen ja violetin sävyisestä paperikosta. Reunoihin leikkasin paperista pitkiä, erilevyisiä suikaleita, pohjan palat leikkasin suorakaiteen muotoisiksi. Liimasin palat siten, että ne hieman menevät aina toistensa päälle. Sitten pohjalle pari kevyttä gessokerrosta.



Kun olin tyytyväinen gesson määrään, lisäsin kohopastaa sapluunan läpi kaikille näkyville sivuille. Käytin pitsikuviosta ympyräsapluunaa ja kaunokirjoituskuvioista sapluunaa. Vielä näyttää kovin valkoiselta.




Sitten väriä. Suihkuttelin muutamaa erilaista vaaleanpunaista suihkeväriä ja kokeilin myös tehdä Inka Gold -väreistä suihketta. Lisäsin myös platinanväristä Inka Goldia siveltimellä ja annoin eri värien valua pitkin taulunpohjaa.

Idea tauluun oikeastaan lähti tuosta valkoisesta häkistä ja isosta perhosesta, jotka olen saanut oppilailtani (Perhonen oli alun perin hopeanvärinen, metallinen, maalasin kiiltävänvalkoiseksi).

Liimasin siis ne tauluun ja lisäksi kukkia, lehtiä, nappeja, oksia helmiä jne. Kun olin tyytyväinen näihin rykelmiin, maalasin ne gessolla.

Sitten lisää väriä, vihreitä, violetteja, vaaleanpunaisia, valkoisia jne. Inka Goldeina ja suihkeväreinä.

Sitten neulottu perhosentoukka paikoilleen, vähän Mini Prillsejä tms. koristeitä ja teksti vielä taustalle. Tulostin tekstin

" Just when the caterpillar thought the world was over, it became a butterly."

valkoiselle helmiäispaperille ja stanssasin sen irti. Stanssasin samalla stanssilla softislevyä, jotta sain tekstille tasaisen, kohollaan olevan taustan.
Ai että kun tykkään :)






sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Think before you act

Kokeiltiin: Color Bloom Spray Mist, värit Soft Teal ja Tea Stain

Opittiin: Suihkepullojen käyttö vaati vähän totuttelua. Mahtavat värit! Jos väriä jää isompi lammikko, se kuivuu hieman tahmeaksi. Micron-kuitukärkikynät kävivät hyvin näiden värien päälle piirtelyyn.

Value your relationship

Kokeiltiin: Esineet leimasimena akryylimaaleilla (Mini Distress-leimasintyynyn pohja ja palettiveitsi), korostusten teko kirjaimiin valkoisella geelikynällä. Pyöreä superlonituputin taustassa.

Opittiin: Musta akryylimaali leviää, jos sen päälle levittää gel mediumia. Valkoiset korostukset sopivat paremmin isompiin kirjaimiin. Leimaus toimi hienosti, samoin kiertävä liike tuputtimella.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Kun maassa on lunta ja pakkasta...

Nopein sivu tähän mennessä! Melkein yhdeltä istumalta tuli valmista.

Tausta: Akryylimaalit, lumihiutaletausta leimattu (Impression-obsessionin leima) hopealla leimasinmusteella (Delicata)

Reunat: Inka Goldia töpötelty sormella

Teksti: Inka Goldia levitetty sormella sapluunan läpi.

Hiutaleet: Stanssattu Sizzixin stansseilla paperista (Bristol), joka oli ensin väritetty Zig Clean Color Real Brush -tusseilla.

Näillä tusseilla väritettäessä ero on aika huikea riippuen siitä, mitä paperia käyttää. Fabrianon Bristol smooth 250 g/m^2 toimi loistavasti, värit sulautuivat veden avulla toisiinsa kauniiksi taustaksi. Ensin kokeilin tavallista sileäpintaista vesivärilehtiön paperia, joka imi värin välittömästi sisäänsä, eikä niitä saanut enää leviämään enää millään.

Ihana pakkasfiilis...

tiistai 3. tammikuuta 2017

Ruusuja ja piikkejä

"We can complain because rose bushes have thorns or rejoice because thorn bushes have roses."


Miksi ihmismieli toimiikin usein niin, että nähdään asioista vain ne huonot puolet? Kyllä - minunkin mieleni tekisi juuri nyt valittaa kaikista niistä asioista, mikä tätä sivua tehdessä meni pieleen. Taidanpa jättää välistä ja iloita siitä, kuinka hienolta kultainen väri näyttää mustaa taustaa vasten. Ja siitä, miten mahtavalta tuntui nähdä, kuinka värisuihkeet tarttuivat valkoiseen kohoaineeseen, mutta eivät näy mustassa gessotaustassa. Ja eniten iloitsen siitä, mitä kaikkea uutta opin tätä sivua tehdessäni. Kaikki työt eivät ole täydellisiä, mutta niistä saatava oppi on silti yhtä tärkeää.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Joulukortit 2016

 
Muutamia vuosia sitten ostin joulun jälkeen Tiimarin alennusmyynnistä joulukorttisettejä, jotka sisälsivät kirjekuoret, korttipohjat sekä erilaisia kartonkileikkeitä ja muita koristeita kortteihin lisättäväksi. Tänä vuonna kyllästyn katsomaan vuodesta toiseen hyllyllä lojuvaa jouluaskartelulaatikkoa, ja päätin ottaa itselleni haasteen: Tänä vuonna käytän pois kaikki nämä vanhat setit.

Levitin sitten koko tarjonnan eteeni ja laitoin mietintämyssyn päähän. Osa korteista syntyi ihan helposti, mutta haastettakin oli - esimerkiksi joulukortin tekeminen kirkkaan keltaiselle korttipohjalle. Siis KELTAISELLE. Siinä kohden oli pakko ottaa Google avuksi. Hakusana: keltainen joulukortti. No - kyllä niitä aika monta löytyi ja idea syntyi. Hyvät naiset ja herrat, keltainen joulukortti:


Valitsin keltaisen ja oranssin sävyisiä Distress-musteita, joita levitin korttipohjan ulkoreunoihin. Teksti on stanssattu Heidin korttipajan stanssilla ja sitten embossattu. Kuuset on leimattu Hero Artsin Color Layering Christmas tree -setin kuusileimalla. Päällimmäiset kuuset leimasin erilliselle kartongille, leikkasin käsipelillä ja kiinnitin kohotarrapaloilla korttiin.

Lumihiutalekorttiin käytin vanhoista seteistä ainoastaan korttipohjan, johon on levitetty tummansisistä Distress -mustetta. Lumihiutale on stanssattu paksulla Tim Holtzin Layered Snowflake -stanssilla ja kohokuvioitu saman setin kohokuviointitaskulla. Kimallusta lumihiutaleeseen tuli Platinum-sävtisestä Inka Gold -väristä. Taustan lumihiutaleet on koholeimattu Impression-Obsessionin taustaleimalla.



Myös tässä toisessa lumihiutale -kortissa taustaa on värjätty sinisillä Distress -musteilla. Glitterilumihiutaleet stanssasin kaksipuolisesta tarrakalvosta Sizzixin stansseilla. Kun sain hiutaleet liimattua korttipohjaan, levitin korttipohjalle valkoista glitteriä, ja hieroin sitä hyvin kiinni tarrapintaan. Toimii!


Lumiukkokortti syntyi suoraan korttisettien materiaaleista eli tarrat vain liimattu kohokuvioituun korttipohjaan. Ainoa oma lisäys oli vihreä tussi kortin reunaan.
















Talvisen kuusimaiseman lumihiutaleet kohottu saman Hero Artsin setin lumihiutaleilla kuin keltaisessa kortissa kuuset. Kuuset olivat valmiita kartonkileikkeitä ja tekstikyltin kerroksen on stanssattu ja vähän vielä muokattu tähän sopivaksi. Kyltin reikien kohdalle laitoin Diamond Stickles -kimalleliimaa.

Joulupakettikortissa oli vähän miettimistä. Korttiseteissä oli mukana valmiiksi leikattuja pahvisia suorakulmioita, enkä oikein tiennyt, mihin niitä käyttäisin. Testasin sitten, miten toimisivat lahjapaketteina ja solmin setin mukana tulleita nauhoja palojen ympäri. Hyvinhän se sopi. Paketit on kiinnitetty eri korkuisilla kohotarrapaloilla ja kortin reunat on käsitelty kullanvärisellä kohojauheella.

Tähtikortin materiaalit oli muuten setissä valmiina, mutta tekstin kultakartonki taustoineen on laatikoideni kätköistä. Teksti stanssattu samalla stanssilla kuin keltaisessa kortissa.

Seuraavat kolme korttia ovat taas syntyneet suoraan sommittelemalla ja liimaamalla korttisettien materiaaleja.






Violetti korttipohja oli myös pienoinen haaste, mutta musteilla värjäämällä siitä tuli sopiva yötaivas, jonka lumisade on syntynyt roiskimalla korttipohjalle veteen sekoitettua gessoa.


















Tekstit on koholeimattu valkoisella kohojauheella.

Kultaista koholeimausta ja valmiiden osien liimausta.










Kultaista geelikynää reunoihin.



Havut koholeimattu läpinäkyvällä kohojauheella.

Hopeanvärinen korttipohja oli myös haasteellinen, mutta ei värinsä vaan kiiltävän pintansa takia. Leimaaminen oli hankalaa, eikä lopputulos ollut oikein siisti, vaikka käytin lumihiutaleiden leimaamiseen Stazon-mustetta, jonka pitäisi sopia vaikkapa lasipinnalle leimaamiseen.


Alempi hopea kortti onnistui muuten kivasti, mutta musta Enamel Accents -aine, jota käytin narun tekemiseen, oli liian vetelää tähän hommaan ja levisi. Joku kevyempi värikin olisi ollut mustaa parempi valinta, mutta näin tällä kertaa.

Kun jokaisen kortin suunnittelee erikseen, aikaa kuluu hurjan paljon, joten niin piti tätäkin projektia hiukan nopeuttaa ja laittaa tämä ensimmäinen korttierä postiin niin kauan kun se vielä joulupostimerkeillä onnistui. Tässä vielä koko setti:
























Joulumerkkejä jäi vielä muutama käyttämättä, joten seuraavassa korttierässä käytin Craftiquen kynttiläleimaa sekä Distress-musteita ja -tusseja.



Ennätys! 25 korttia ehdin lähettää joulumerkeillä ennen kuin se päivämäärä meni taas kerran ohi. Mitähän niille lopuille sitten keksisi...? Noh, kokeillaan vaikka tätä joulutähtileimaa, jossa on useampi eri kerros.


Samalla tulikin testattua montaa eri asiaa. Ensinnäkin pääsin kokeilemaan vihdoin omaa MISTI-kopiotani eli Hampton Artin Stamp Perfect -työkalua. Toimii loistavasti!

Käytin kerroksittain leimaamiseen VersaCraft -pigmenttimusteita, mikä ei tässä tapauksessa kannattanut. Jouduin leimaamaan monta kertaa, jotta sain peittävän pinnan. Musteen kuivuminen kestää kauan, joten kun asettelin lehtileimaa uudelleen, alemman kerroksen muste levisi herkästi. Viimeinen kerros kultaisella toi ihan näyttävän lisän leimakuvaan.

Harjoittelin myös maskin käyttöä leimaamisessa: leimasin kukan ensin, sitten leikkasin sen päälle paperista maskin, ettei lehtikuviot leimaudu kukan päälle.

Tein vielä sarjatyönä 17 kpl näitä valkoisia joulukortteja kultaisella koholeimauksella. Kuvio on siis sama joulutähti, lehtiä leimasin pari vähemmän.

Tein aina yhden työvaiheen kerrallaan koko nippuun, Stamp Perfectin avulla homma sujui joutuisasti. Ensin kukka, sitten yksi lehti kerrallaan, teksti ja lopulta tähdet. Leimasin aina kolme korttia kerrallaan embossausmusteella, levitin niihin kohojauheen ja kuumensin. Sitten taas seuraavat kolme käsittelyyn. Yksinkertaisen elegantti kortti.

Alemmassa kuvassa sama kortti salamalla ja ilman punaista taustaa.



Vielä yksi kortti-idea käyttäen korttisetin tarraa ja pyöreää kartonkileikettä. Pisarat on tehty Nuvo Glitter Dropsilla (White Blizzard).

Lopuksi vielä sinisten pöllökuvioisten villasukkien kaverina ojennettu joulukortti. Tausta käsitelty kohokuviointitaskulla, jossa on neulepintamainen kuvio. Tausta on väritetty hieromalla Distress-mustetyynyä (Faded Jeans) suoraan kartonkiin. Kuvion "pohjakohdat" väritetty siniharmaalla Distress-tussilla. Oksa ja pöllöt on leimattu, väritetty Copiceilla, leikattu käsin ja kiinnitetty sitten kohotarrapaloilla taustaan. Tonttulakit piirsin vapaalla kädellä ja leikkasin irti. Vihdoin pääsin käyttämään myös lumiefektikynää (lakkien tupsut), joka puffahtaa (tekee mitä?) kuumennettaessa. Puhekuplissa käytetty pohjana tagistansseja, joita muotoilin lopuksi hiukan puhekuplan muotoon.








maanantai 14. marraskuuta 2016

Isänpäiväkortti Reino

Tänä vuonna ostin isälle sauna-aiheisen isänpäivälahjan, jossa mukana oli myös Reino -saunatuoksu. Siitä se ajatus sitten lähti.

Korttipohjan reunat ja ruutukuvio on väritetty Copic-tusseilla. Kuvion sain yhtenäisemmäksi levittämällä Distress -mustetta (Vintage photo) musteenlevitystyökalulla (onkohan olemassa lyhyempää nimeä???) koko paneelin päälle. Loppusilauksena leimailin katkoviivakuviota ja kankaan tekstuurin tyyppistä kuviota Versafine -musteella (Sepia).

Kiulu on Altenew:n Birch Land Finnish -setistä ja kauha on omin pikku kätösin piirretty. Tulipa tässä mieleeni, että jos jättää leimaamatta kiulun kahvan, kuva voisi toimia paljuna. Pitää testata. Kuva ja sen varjo on väritetty myös Copiceilla, kauhaan tarvittiin hiukan myös hopeaa geelikynää. Vaalean kartongin reunoja on myös hiukan käsitelty Vintage Photolla.

torstai 27. lokakuuta 2016

Neuletunika


Vanhoja valokuvia selatessa löytyi arkistoista tällainenkin parin vuoden takaa. Elämäni ensimmäinen palmikkoneule, ja samalla myös ainoa onnistunut neulepaita (en tosin kovin montaa ole yrittänytkään). On ollut useaan otteeseen käytössä. Lankana on Novita Kide -paljettilanka. Ohje löytyy Novitan lehdestä Kevät 2011 ja osoitteesta http://arkisto.novitaknits.com/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93213

I heart you

Mitä tehdä, kun ystävällä on vaikeaa? Noh, minä teen tietysti kortin. Kun tieto murheesta tuli minulle asti niin hyppäsin autoon ja ajoin pikaisesti askartelukauppaan ennen sulkemista.

Tällainen leimasin löytyi Stamping Bellalta. Värittelin kuvan Copiceilla - taas jaksoin hämmästyä sitä, kuinka hienoa jälkeä niillä saa aikaan, vaikkei mikään mestari olekaan.

Taustan sydämet on koholeimattu läpinäkyvällä kohojauheella. Koholeimauksessa tapahtui jotakin hassua. En tiedä miten, mutta ylärivissä, josta aloitin, sydämet näyttää paljon tummemmilta kuin alhaalta, vaikka toistin leimauksen koko ajan samalla tavalla. No, kyseessä ei onneksi ole mikään häiritsevä juttu, vaan siitä tuli oikeastaan ihan hauska efekti.

Pakko oli laittaa vielä hiukkasen Nuvo Dropsia koristeeksi. Tein muutamia ei värisiä ja eri kokoisia täpliä muovikalvolle ja niiden kuivuttua valitsin sitten parhaiten sopivat tähän. Loput jäivät odottamaan tulevia kortteja.

Kakkuhamsteri

Tämä hamsterileimasin taisi olla hyvä hankinta, kuva sopii monenlaiselle ihmiselle vaikkapa synttärikortiksi.

Olen kokeillut monia tapoja värittää tätä kuvaa, nämä taitavat olla omat suosikkini niistä. Kumpikin on tehty Distress-tusseilla.

Laitoin keltaisesta parikin kuvaa kun näyttää eri valaistuksessa ihan erilaiselta. Tässä testailin myös, yllätys yllätys, ensimmäistä kertaa tähtikuvioista kohokuviointitaskua. Keltaisessa taustassa tähtiä on vielä hiukan rapsuteltu hiomapaperilla, mikä sai kuvion paljon paremmin esiin - tykkään!

Vaaleanpunaisessa kortissa piti tehdä pari korjausoperaatiota. Ensinnäkään kohokuviointitaskun käyttö ei jostain syystä onnistunut täydellisesti ja kortin yläosaan tuli kohokuviota vain hieman. Vessapaperiefekti, kuten mieheni asian ilmaisi (Siis mikä?!). No laitoin yläreunan sitten piiloon kartonkisuikaleen taakse. Onnistuin myös sotkemaan tekstin musteen. Taas. Mokoma Versafine. Kuivuttuaan kyllä hyvä, mutta kun se pitäisi ensin saada kuivaksi... No, stanssasin sotkeentuneen tekstin paneelista irti ja laitoin taakse uuden tekstin. Käy se näinkin.



Perhosia sydämessä

Tämä kortti syntyi kun päätin käyttää pois jemmasta aiempia kokeilujani uusilla tuotteilla.

Sydämen punainen tausta on Inka Gold -kokeilu, jossa suihkuttelin vettä alustan päälle laittamiini väreihin ja laiton kartongin sen sotkun päälle. Huomaan välillä vähän vierastavani tätä metallinhohtoa, joka Inka Goldeilla syntyy, mutta tässä tekniikassa kyllä hyvä aine.

Sydän ja koko etupaneeli ovat jääneet laatikon pohjalle odottamaan stanssin ensikokeilun jälkeen - sain onneksi käytettyä nyt tähän. Kuvio näyttää upealta myös kohokuviona, mutta oli aika haastavaa löytää sopivan paksuisia kerroksia laitettavaksi Big Shotin läpi. Parhaassakin versiossa joihinkin koholleen jääviin kohtiin tuli pieniä repeämiä.

Jätin vielä tekstin leimaamatta tähän korttiin, koska en tiedä, millaisessa tilanteessa sitä tarvitaan. Esimerkiksi ystävänpäiväkortiksi tämä voisi päätyä.


Ja sehän siitä lopulta tuli, lisäsin vain tekstin ja pari sydänkoristetta.


What Susie says of Sally


Tämä teksti tuli kerran vastaan Facebookissa ja totesin, että itse kunkin kannattaisi tämä aina välillä muistaa... Sen piti alun perin tulla ihan toiseen aukeamaan, mutta kun se tausta ei enää tuntunutkaan tähän sopivalta niin piti muuttaa suunnitelmaa. Tai suunnitelmaa ja suunnitelmaa, en mä kyllä tätäkään sivua varsinaisesti suunnitellut vaan fiilispohjalta enimmäkseen etenin tälläkin kertaa.

Mun uusi askartelurakkaus on Copic-tussit. Kun tuon tekstin oranssia taustaa katsoo niin ei ikinä uskoisi, että se on väritetty tusseilla. Tussien hinta hirvitti sen verran, että ostin edullisempia Copic Ciao -tusseja, vaikka oikeastaan olisi tehnyt mieli Sketch-versioita. Samaa tavaraahan niissä on mutta jäi nyt niinkin pieni asia tässä kaivamaan kuin se, että Ciao-tussien korkeissa ei lue väin koodia ja Sketcheissä lukee. Järjestyksen ihmisenä joku päivä vielä hankin sellaisen telineen tusseille, johon saan ne samaan järjestykseen kuin ne värikartassa ovat ja oikean värin etsiminen helpottuu.

Tätä sivua tehdessä tuli yllätyksenä, ettei käyttämäni kohoaine (art basics Modeling paste) ollutkaan ihan peittävä ja valkoinen, vaikka purkissa lukee opaque white. Rinkulat eivät mielestäni siis erottuneet vihreästä taustasta tarpeeksi, joten värittelin sitten jokaisen yksitellen geelikynällä. Käy se näinkin vaikka olikin paljon työläämpää.

Jos olisin tämän aukeaman suunnitellut, niin Remember that -tekstin alle olisi tyhjän kohdan sijaan tullut noita rinkuloita, eikä niin paljon naishahmon alle. Tai sitten en olisi asetellut edes tekstejä näin. Tai jos olisinkin laittanut enemmän sopivia kuvia... Noh, jossittelut sikseen, tällainen siitä tällä kertaa tuli. Harmi kun värit ei taaskaan näytä kuvissa siltä kuin luonnossa, tuo tekstin taustakin on oikeasti ihan kunnon kirkas oranssi.

Borta bra men hemma bäst

En sinänsä ole innostunut ruotsin kielestä, mutta kun piti päättää tähän sivuun tulevasta tekstistä, päässäni pyöri vain tuo yläasteen ruotsintunnilla opittu sanonta. Borta bra men hemma bäst.

Luomisen tuskaa oli kyllä tämän sivun tekemisessä. Käytin A4-kokoista kirjaa ja halusin tehdä tästä sivusta kaksiaukeamaisen. Tekemistä oli siis aika paljon, eikä aina ollut lainkaan selvää, mitä teen seuraavaksi. Työ oli monen monta kuukautta kesken ennen kuin pääsin siihen pisteeseen, etten halunnut lisätä enää mitään.

Tässä tuli käytettyä kuviopapereita, valmiita askartelukuvia, avainstansseja, tekstuuritöhnää, leimasimia, musteita, tusseja jne jne jne.

Ei tästä nyt ihan lempparisivu tullut mutta sain paljon oppia kuitenkin. Esimerkiksi seuraavan laisia asioita tuli vastaan:

Älä laita liikaa tavaraa liian lähelle aukeaman keskiosaa.

ja

Älä yritä liimata foliota tai kiiltäviä puolihelmiä - ne ei vaan pysy näillä tököteillä mitä mun kaapistani löytyy. Kai niidenkin liimaus jollain järeämmillä aseilla onnistuu.

Kukkainen synttärikortti

Huomaan tässä kirjoitellessa ja vanhoja blogitekstejä lukiessa, että aika usein käytän sanaa ensimmäinen. Koko ajan siis kokeilen ensimmäistä kertaa uusia leimasimia tai tekniikoita.

Tässä kortissa käytin ensimmäistä kertaa tuota Priman kukikasta taustastanssia ja tykkään kuviosta hirmuisesti! Tällä kertaa se sai kaverikseen iiison kukkasen, joka on stanssattu Tim Holtzin Tattered florals BigZ -stanssilla. Kukan väritykseen käytin sekä Distress -leimasinmusteita (siveltimellä) että Inka Goldeja (mistinä).

Näyttää muuten tosi hyvältä tuo stanssattu tausta myös kuultopaperin läpi. Pitänee jossakin kortissa yrittää hyödyntää sitä paremmin.

Huomasin tässä tätä korttia tehdessä, että kohojauheissa on suuria eroja. Olen kokeillut kahta eri brändiä ja Ranger on vaan laadukas, ei siitä pääse mihinkään. Se on suhteessa myös edullinen - Klemmarikellarista saa vitosella ison purkin. Kokeilin aluksi toista merkkiä, joka on pikkupurkissa (taisi maksaa n. 2,40). Jälki oli niin epätasainen, että tuon Happy Birthday -leimasimen tekstistä ei saanut mitenkään koholeimattuna selvää ja lisäksi se rapisi kuultopaperista pois. Rangerin jauheella ei vastaavaa ongelmaa ollut, vaikka en käyttänyt edes Superfine detail -versiota jauheesta.

Pesukarhuspinneri

Mun ensimmäinen spinneri! Vähän pitää vielä kokeilla eri versioita. Tässä kortissa kuvioita ei voinut montaa kierrosta pyörittää kun kortti alkoi taipua. Auttaisikohan jos lankaa jäisi vähän enemmän näkyviin kuvion ja aukon reunan väliin...?

Pesukarhu on kyllä hirveän söötti ja on kivaa että siitä on sekä selkä- että vatsapuolen leimasin. Ihan millilleen en saanut puolikkaita kohdilleen mutta aika lähelle kuitenkin.

Onnea -teksti on Paperisateen stanssi, jonka värittämiseen käytin Distress -tusseja. Lopuksi levitin päälle vielä Glossy Accents -lasiteainetta kiiltävän pinnan saamiseksi. En taas ajatellut yhtään etukäteen, mitä tekstiä käytän ja mihin kohtaan sen laitan - päätyi nyt sitten keskelle. Ei ole muuten helppoa koittaa saada suoraa katkoviivaa valkoisella geelikynällä... Harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta!



Metsäinen kortti

Aivan huippuidea tehdä stansseja, joilla voi koota tällaisia maisemia! Onnessani leikkasin palat ensimmäiseen metsään ja värittelin niitä musteilla. (Sama käsittely olisi tarvinnut tehdä tuolle taustakartongillekin, jotta olisi samaa sarjaa muiden kerrosten kanssa. No, tekemällä oppii.)

Siinä ihaillessani tätä metsää tuli mieleen toinen ajatus: Mihin ihmeen tilanteeseen voin tällaista korttia tarvita? En ole vieläkään keksinyt. Onneksi nettisurffailulla tuli vastaan hyvä tapa soveltaa samaa stanssia. Siis kettu kuuseen ja vauvaa ja keijua tilalle ja niin on ristiäiskortti valmis!



Keiju leikattu Marianne Designin stanssilla. Harmi vaan ettei siihen ainakaan tietääkseni ole olemassa sopivaa leimasinta ja piti siis vähän soveltaa. Mutta ihan ok loppujen lopuksi tuli ilmankin.



Syksyinen kiitoskortti

 
Tästä kortista en olisi millään raaskinut luopua... Niin herkulliset värit ja muutenkin meni nappiin. Noihin Mini prills -helmiin olen kyllä aivan ihastunut, sopivat vaikka mihin. Matt medium on ainakin tällä hetkellä mielestäni paras liima prillseille - kuivuu läpinäkyväksi ja kiinnittyvät tiukasti.

Lehdet kaivoin varastoistani. Testasin joskus kesällä eri tapoja värjätä paperia syksyn lehtiä varten ja tämä oli aivan ehdoton suosikki eli Dylusions -suihkemusteet. Osaan lehtiä on myös lopuksi suihkutettu hieman Inka Goldin ja veden seosta. Lehtistanssit on Cheery Lynn Designin.

Kiitos -teksti on stanssattu Paperisateen stanssilla ja sitten koholeimattu useaan otteeseen kullanvärisellä kohojauheella.