lauantai 3. elokuuta 2019

Haitarikortit avaruus- ja meriaiheella





Tässä tilauksesta syntyneet, elämäni ensimmäiset haitarikortit. Korttien saajat olivat molemmat alle kouluikäisiä poikia, ja muita toiveita ei ollut kuin toiselle avaruusaihe ja toiselle meriaihe. 

Kortit taittuvat eri tavalla. Avaruuskortissa päällimmäisenä on alimmainen paneeli ja merikortissa ylimmäinen.      
Tein molempien korttien maisemat suurimmaksi osaksi yhteen tasoon, koska korttien tekohetkellä minulla ei ollut vielä setteihin kuuluvia stansseja.  Näin ollen kuvat on ensin leimattu ja väritetty, sitten ne on peitetty joko maskipaperilla tai maskiaineella taustan tekemisen ajaksi.

Kortit nuutattuani tuli mieleen, että näitä ei voikaan värittää Copiceilla kuten olin suunnitellut, koska muste tulee kartongista läpi. Niinpä värittelin planeettoja Distress-tusseilla ja merenneidon, kalat ym. puuväreillä.                                              



Avaruuskortissa tekstit on koholeimattu valkoisella kohojauheella, isot kirjaimet on sen jälkeen värjätty Distress-musteilla. Päivänsankarille -tekstin leimasin stanssattuun banneriin, jonka värjäsin samaan tapaan Distress-musteilla kuin taustankin. Tähtiä tein sekä roiskimalla valkoista maalia, että koholeimaamalla. Koholeimatut tähdet tehtiin ennen taustan värjäämistä, koska pimeässä hohtava kohojauhe on osittain läpikuultavaa.

Eläimet, raketti ja astronautti on leimattu erilliselle kartongille, väritetty Copiceilla, leikattu käsin irti ja sitten liimattu paikoilleen korttiin. Nurmikot on stanssattu ja värjätty Distress-musteilla. Astronautin kypärässä on Glossy accentsia.


Merikortissa taustan värjäämisessä oli apuna aaltokuvioinen sapluuna sekä kortin yläosassa sädekuvioinen sapluuna. Onnea -tekstin leimasin valkoisella kohojauheella erilliselle kartongille pyöreillä kirjainleimoilla. Leikkasin kirjaimet irti ja laitoin päälle Glossy accentsia.

Käytin myös merikortissa pimeässä hohtavaa kohojauhetta ankeriaassa ja kalan houkutinpallossa (??).




















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti